LISÄTIETOA
-Jotta painonpudotus onnistuisi, on tärkeää, että omistaja on motivoitunut ja että koiralle syötetään ainoastaan SPECIFIC™ CRD-1/CRW-1 Weight Reduction -ruokavalioita. Mikäli omistaja haluaa toisinaan hemmotella lemmikkiään, suositellaan tähän tarkoitukseen SPECIFIC™ CRW-1 Weight Reduction -ruokavaliota.
-Mikäli omistaja haluaa palkita koiraa painonpudotuksen aikana, tai koiraa jolla on diabetes, suositellaan vähärasvaisten ja runsaskuituisten SPECIFIC™ CT-H(M) Healthy Treats (Mini) -makupalojen käyttöä. Ylipainon ehkäisemiseksi on suositeltavaa, että päivittäistä ruuan määrää vähennetään annettujen makupalojen määrän mukaan.
-Useimmiten diabeteksen hallintaan tarkoitetun ruokavalion päiväannos suositellaan jaettavaksi kahteen ateriaan. Aterioiden ajoittaminen määritellään yleensä kunkin yksilöllisen potilaan insuliinin aktiivisuudesta riippuen.
-CRW-1 Weight Reduction -ruokavalion korotettu liukenevan ja liukenemattoman kuidun pitoisuus tukee ruuansulatuksen toimintaa ja tervettä ruuansulatuselimistöä.
-Kivennäisaineiden ja rasvaluikoisten vitamiinien pitoisuutta on hieman korotettu, sillä SPECIFIC™ CRW-1 Weight Reduction -ruokavaliota annetaan yleensä rajoitettuina annoksina.
-Kun koiran ihannepaino on saavutettu, suositellaan käytettäväksi SPECIFIC™ CRD-2 Weight Control -ruokavaliota painonhallintaan.
VASTA-AIHEET
-Nuoret koiranpennut sekä tiineet ja imettävät koirat, joiden energiantarve on suuri
AINEKSET
Porsas, maissi, kala, selluloosajauhe, vitamiinit ja hivenaineet, munajauho, kalaöljy, auringonkukkaöljy, psylliumkuitu, kivennäiset, L-karnitiini.
Ei sisällä keinotekoisia maku- tai väriaineita.