Laboratorio

Kissan virtsanäytteen otto
Kissalla näytteenotto on helpointa siten että kissanvessan pohjalle levitetään elmukelmua, johon kissa käy virtsaamassa. Toinen mahdollisuus on ostaa vastaanotolta erityistä, näytteenottoon suunniteltua kissanhiekkaa. Kissan paastotus ja näytteenoton ajoitus voi olla haastavaa. Siksi on erityisen tärkeää informoida henkilökuntaa näytteenoton ajankohdasta ja säilyttää näyte kylmässä.

Yleistä huomioitavaa virtsanäytteestä
Tärkeää on, että näyte tutkitaan mahdollisimman pian näytteen oton jälkeen. Paras on ottaa näyte joko juuri vastaanotolle lähdettäessä tai sitten pyytää näytteenottovälineet lainaan vastaanotolta. Jos näytettä on pakko säilyttää, jäähdytä se välittömästi 4 asteeseen ja toimita tutkittavaksi mahdollisimman pian. Näyte ei kuitenkaan saa jäätyä. Näyte säilyy tutkimiskelpoisena korkeintaan 4 h ajan, vaikka olisikin säilytetty viileässä. Jos näyte ei ole tuore bakteerit pääsevät lisääntymään näytteessä ja joissain tapauksissa voi tulla myös kidemuodostusta. Paras aika tuoda näyte on aamu, ei perjantai iltapäivä tai juuri ennen sulkemisaikaa.

Valmistautuminen lemmikin verinäytteen ottoon
Verinäytteestä pystytään tutkimaan laajasti lemmikin terveydentilaa. Perusaja-tuksena verinäytteen otossa on huolellinen esivalmistelu, jossa omistaja on ratkaisevassa osassa. Esivalmistelun tekijöiden vaikutus tulokseen saattaa olla moninkertainen. Verinäytteen ottoa varten lemmikin tulee olla vähintään 12 tuntia paastolla. Nestettä voidaan antaa hieman muutamia tunteja ennen näytteenottoa. Jos lemmikkiä ei ole paastotettu huolella ennen näytteen ottoa voi lipemia (rasva verinäytteessä) vaikuttaa tuloksiin hyvinkin suuresti. Myöskään suoraan treeneistä ei näytteeseen tule tulla. Rasitus vaikuttaa moniin määrityksiin yleensä tuloksia nostavasti. Paras aika verinäytteen otolle on siis aamu (paasto, lepo) jolloin usein näyte saadaan vielä saman päivän aikana tut-kittua ulkoisessakin laboratoriossa, tai ainakin näyte saadaan mahdollisimman nopeasti toimitettua eteenpäin. Myös lääkkeet vaikuttavat verinäytetuloksiin. Jos lemmikki on lääkityksellä, on aina hyvä keskustella ennen ajanvarausta siitä, milloin lääke annetaan suhteutettuna näytteenottoon.

Verinäytteet lähetämme muutamaa poikkeusta lukuunottamatta yhteistyölaboratorio Movetiin.